Rakkautta vai anarkiaa

Elokuun alussa uutisoitiin ilmastoleiristä, jonka kansalaisaktivistit olivat pystyttäneet Kingsnorthiin Englantiin suunnitellun uuden hiilivoimalan liepeille. Huoli ja hermostus on sinänsä ymmärrettävää. Britannia on saanut muiden EU-maiden ohella tavoitteet uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämisestä vuoteen 2020 mennessä. Viesti uudesta hiilivoimalasta ei oikein tunnu sopivan kuvioon. Se, mikä kuitenkin itseäni liikutti vähintään yhtä paljon oli osallistujien turhautuneisuus virallisiin vaikutuskanaviin. Muutamat näkivät aivan avoimesti anarkian ainoana mahdollisena toimintamallina. Kyynisyys demokratiaa kohtaan lienee kasvanut Suomessakin. Politiikan tekijöistä on uutisoitu pinnallisesti asioiden jäädessä taka-alalle. Ajattelen kuitenkin, että äänestäminen ja osallistuminen demokraattiseen päätöksentekoon ovat aarteemme. Ilmastoleiriläiset ovat oikeilla jäljillä siinä, että kohta voi olla kipeiden päätösten aika. Ilmastonmuutos ei parane toivomalla ja mainostamalla. Tarvitaan keppiä ja porkkanaa. Sanojen mittaisia tekoja ja vastuullisuutta kaikilta osapuolilta. Puhtaampaa politiikkaa.