Porkkanamafian ensimmäinen isku

Juttutupa keräsi tempauksella reilusti yli 3000 euroa, mutta toteutus jätti monien mielestä toivomisen varaa muutamassa suhteessa. Parista asiasta olen samaa mieltä 1) porkkanamafia puolueettomana organisaationa olisi ehkä voinut valita jonkun vähemmän aatteellisesti leimaantuneen kohteen 2) maailman parantaminen kaljan juonnilla?? – vain siinä tapauksessa ettei hyvä asia ja mukava seura houkuttanut ottamaan paria ylimääräistä. Niin kauan kuin porkkanamafia levittää positiivisen huomion ilosanomaa sisäisesti vastuullisille toimijoille, antaa palaa. Kaupallisuudesta moralisointi on ehkä hieman kaukaa haettua. Ympäristön kannalta paras kuluttaminen on tietenkin kuluttamatta jättäminen, mutta esimerkiksi syödä pitää kuitenkin ja silloin…

Tutustu myös kuntavaalisivustooni osoitteessa www.peuhkuri.fi

Ei koskaan enää, Anne

Ei koskaan enää. Tämä on ensimmäinen ajatus kun tutustuu lähemmin juutalaisten joukkotuhoon. Vierailin viikonloppuna Amsterdamissa, jossa Anne Frankin perhe piileskeli 1942 lähtien kahden vuoden ajan ja jossa hän kirjoitti kuuluisaa päiväkirjaansa. Anne Frank oli vain yksi miljoonasta, mutta hän antaa tapahtumalle tärkeät kasvot. Järkyttävintä on se, ettei mikään takaa sitä, etteikö kansanmurha voisi toistua. Ja se toistuu pienemmässä mittakaavassa, ympäri maailman. Liikuttavimpia hetkiä museossa oli katsoa video 1960-luvulta, jossa keskitysleiriltä selviytynyt isä Otto Frank kertoi päiväkirjasta. Hän sanoi, että välit tyttäreen olivat läheiset. Silti hän oli yllättynyt päiväkirjan sisältämistä syvällisistä pohdinnoista ja arveli, ettei moni muukaan vanhempi oikeasti tunne lastaan.

Rakkauden vastakohta ei ole sanonnan mukaan ole viha vaan välinpitämättömyys. Se tosiaan on. Siihen meillä ei ole varaa.

Anne Frankin nimeä kantava säätiö ylläpitää museota mutta myös järjestää koulutusta, jotta toteutuisi “ei koskaan enää” www.annefrank.org

Jylhien järvien loiskintaa

Aamun uutispommeja oli ehdotus Suomen Ympäristökeskuksen siirtämisestä Kainuuseen. Kieltämättä ensimmäinen ajatus oli, että nyt tehdään taas väkisin ns. aluepolitiikkaa. Usean sadan ympäristöasiantuntijan siirtämisessä satojen kilometrien päähän sisämaahan kun ei juuri ollut päätä eikä häntää. Onneksi ympäristöministeri korjasi tuoreeltaan, että ympäristöhallinto on jo nykyisellään hyvin hajautettua. Väkiluvun suhteessa jopa maakuntien eduksi. Tärkeää on myös huomioida siirtämisen ympäristö- ja sosiaaliset vaikutukset. Kotimaan lentojen lisääntyminen ja mahdollisesti kakkoskodin perustaminen Kainuuseen tuskin ovat niitä asioita, joihin ehdotuksella oltaisiin tietoisesti pyritty.

Tutustu myös vaalisivustooni osoitteessa www.peuhkuri.fi

Rajanvetoa ahneuden ja kohtuuden välillä

Jälleen tänään uutisoitu WinCapita-sijoituskerhon tapaus perustuu suurelta osin ihmisessä asuvan ahneuden hyödyntämiseen. Nähdäkseni ympäristöä riistävä taloudenpito perustuu samaan ahneuden valintaan kohtuuden kustannuksella. Ahneus saa valtaa, kunnes siitä koituu kustannuksia. Laskuja, joita emme näe ei ole meille olemassa. Jos näkisimme esimerkiksi ostamiemme tuotteiden todellisen hinnan, johon olisi laskettu mukaan tuotantoon mahdollisesti liittyvä saastuttaminen ja inhimillinen kärsimys, valitsisimme ehkä toisin. Halpa tuote ei olisi enää halpa, koska “muut kustannukset” olisi muutettu rahaksi. Ympäristölle ja hyvinvoinnille koituvat kustannukset pitäisi saada näkyviksi, jotta ihmiset voisivat tehdä avoimuuteen perustuvia päätöksiä. Tämä myös söisi vastuuttoman liiketoiminnan kannattavuutta. Kaikkea ei kuitenkaan voi, eikä pidä, muuttaa rahaksi. On olemassa arvoja kuten ihmisarvo, joille ei ole laskettavissa hintaa. Toisaalta on myös taivuttava siihen, että joskus kestävien arvojen mukaiset ratkaisut maksavat enemmän. Ne on silti tehtävä. Eräs keskeisimmistä kysymyksistä arjessa on mikä on oikein ja kohtuullista. Kollektiivisen ahneuden kanssa pitää olla tarkkana. Se voi viedä perikatoon, siinä missä yksityinenkin.

Tutustu myös vaalisivustooni osoitteessa www.peuhkuri.fi

Porkkanoita takapihalleni, kiitos!

Olin eilen Haagan markkinoilla Kristillisdemokraattien teltalla. Paikalla oli edustus lähes kaikilta puolueilta. Sää suosi ja ihmiset olivat hyväntuulisia. Tiedän seutukunnalla itse asuneena, että haagalaiset ovat alueuskollista väkeä ja välittävät omasta asuinalueestaan myös käytännön tasolla. Se on kannatettava asenne ja omiaan pitämään aluetta elävänä sekä tukemaan paikallisia palveluita. Ajatuksissani tämä yhdistyi parin viime aikoina keskustelun alla olleen uuden sukupolven kansanliikkeen lähestymistapaan, joista haluan muutaman ajatuksen kanssasi jakaa.

Kunnallispolitiikkaan, kaupunginosiin ja lähiöihin tosiaan tarvitaan kyllä-minun-takapihalleni (YIMBY) tai tervetuloa-minun-takapihalleni (WIMBY) ajattelua. Mitäkö se tarkoittaisi? Sitä, että alkaisimme unelmoida, kehittää ja toteuttaa sellaista lähiympäristöä ja kaupunkia, joka tukee hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Ihmisen – lapsen ja vanhuksen – kokoista kaupunkia. Sellaista paikkaa, jossa itse haluamme elää ja toimia. Toinen hiljattain esillä ollut positiivinen kansanliike on ollut ns. carrotmob, joka toi Suomeen think-tank Demos ry. Liike sai täällä nimen porkkanamafia. Se tähtää siihen, että järjestetään yhteiskuntavastuullisia yrityksiä kohtaan “kannustuskampanjoita” (käänteinen versio on ostoboikotista). Saman voisi soveltaa myös julkiselle puolelle: julkisissa hankinnoissa tulisi suosia vastuullisia toimijoita olipa sitten kyseessä esimerkiksi ympäristöasioiden hoito tai henkilöstöpolitiikka. Valittaminen on aika helppoa. Vaikeampaa, mutta monin verran antoisampaa, on pyrkiä kehittämään ja toteuttamaan rakentavia ratkaisuja. Haluaisin rohkaista miettimään, miten voisimme tehdä ympäristöstämme vielä paremman.

Tutustu myös vaalisivustooni osoitteessa www.peuhkuri.fi

Lehden lukemisen ympäristövaikutuksia

Tänään uutisoitiin Ruotsissa Tukholman teknillisessä korkeakoulussa (KTH) tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan Keski-Euroopassa verkkolehden lukeminen puolen tunnin ajan on ympäristön kannalta haitallisempaa kuin perinteisen, paperisen sanomalehden. Ruotsissa asetelma oli pienellä erolla päinvastainen (oletettavasti paperimassan laadusta johtuen). Vertailussa oli mukana myös e-lehti, jonka päästöt jäivät vähäisimmiksi. Kyseessä on tietenkin suuntaa antava selvitys, mutta haluaisin nostaa esiin muutaman asian: tietotekniikka on kaukana päästöttömästä ja varsinkin laitteiden energiankulutus on kasvava ongelma (vaikka yksikkökulutus laskisi), elektroniikkaromun kierrätykseen tulee panostaa jatkossakin sekä myös elektronisten laitteiden tuotannon ympäristövaikutuksiin, ja paperinen sanomalehti on tosiaan edelleen varsin kilpailukykyinen ratkaisu. Perheemme teki digiaikaan siirryttäessä päätökseen lopettaa television katselu tyystin. Tämä on toiminut mainiosti, mutta päivälehti tulee luettua kannesta kanteen. Ekotekoni on kantaa se paperinkeräysastiaan ja lukea naistenlehdet pääosin kampaajalla.

Tutustu myös vaalisivustooni osoitteessa www.peuhkuri.fi

Kaupunki kaivamassa maata keskustakirjaston alta?

Johan oli uutinen kun aamulla lehden avasi, että Senaatti-kiinteistöt kaavailee ns. keskustakirjaston tontin myymistä Töölönlahdelta. Keskustakirjastohanke on ollut vireillä jo ainakin koko 2000-luvun. Pasilan pääkirjaston tilat ovat pienet ja vähän sivussa, joten Helsingin kaupunki on suunnitellut uutta pääkirjastoa ja tietoyhteiskuntakeskusta musiikkitalon liepeille. Kaupunginjohtaja Pajusen vastine valtion kiinteistöpuolelle oli asiallinen: ei tule hötkyillä. Mielestäni sijainti on aivan loistava keskustakirjastolle ja takuuvarmasti siitä hyötyisivät myös ei-helsinkiläisetkin, kun esimerkiksi junaa odotellessa voisivat vierailla “luovuusklusterin” olohuoneessa. Kirjastoon kiteytyy moni varsinkin tällä hetkellä arvostettu asia: sen käyttö on ilmaista (tai lähes ilmaista), palveluita löytyy vauvasta vaariin, ja yhteiskäyttö ja kierrätys kuuluvat jo perustoimintamalliin. Kirjastolaitos ylläpitää sivistystä monessa mielessä. Sellaisesta on tässä maailmantilanteessa pidettävä kynsin hampain kiinni. Valtiolla on totisesti varaa tukea keskustakirjastoa sen sijaan, että rahastaisi lyhytnäköisesti kyseisellä tontilla.

Tutustu myös vaalisivustooni osoitteessa www.peuhkuri.fi

Ihmisen kokoinen kaupunki

Tehokkuuden nimissä on ollut viime vuosina suuntausta palveluyksiköiden koon kasvattamiseen. Suomeksi sanottuna on lakkautettu lähikouluja, päiväkoteja, terveysasemia ja siirretty toimintaa esimerkiksi viereiseen kaupunginosaan. Pidän tärkeänä sitä, että ihmiset saavat peruspalvelunsa läheltä. Keskittämiskehityksestä kärsivät varsinkin lapset ja vanhukset. Päätöksiä ei siis saisi tehdä kovin hätäisesti vaan pysähtyä miettimään, olisiko varaa säästää esimerkiksi uudistamalla toimintamallia sen sijaan että lakkautetaan koko yksikkö. Pelkään pahoin, että esim. päiväkotien ja koulujen lakkauttamisuhka karkoittaa osaltaan asiakkaita, joiden tyytyäisyys ja helsinkiläisyys takaisi palveluiden pysymisen.

Mitä tulee yksityisen sektorin palveluihin…Pankkien suhteen olemme jo alistuneet siihen, ettei niitä riitä joka lähiöön. Ruoka pitää kuitenkin vielä hakea kaupasta ja kannustaisin itse kutakin miettimään, voisiko esimerkiksi keskittää ostoksiaan enemmän lähikauppaan. Meillä on paha tapa ulkoistaa yhteiskuntarakenteen ja talouden muutokset mystisille “markkinavoimille”, jotka toimivat puheissa kuin henkilöt ikään. Todellisuudessa kun katsot peiliin, näet siellä markkinavoiman! Jalat kulkemaan siihen suuntaan, mitä haluat kannattaa. Itselläkin on tämä koulu vielä vähän vaiheessa. Kaupunki voi kasvaa takaisin ihmisen kokoiseksi.

Tutustu myös vaalisivustooni osoitteessa www.peuhkuri.fi